Varausehdot

Rimpularukan varausehdot

Rimpularukan varauksessa noudatetaan majoituspalvelusten tilaamisessa, varaamisessa ja tilattujen palvelujen peruuttamisessa seuraavia ehtoja. Nämä ehdot tulevat kumpaakin osapuolta sitoviksi, kun asiakas on tehnyt varauksen. Varaajan tulee olla täysivaltainen.

VARAAMINEN JA MAKSU:

Tehtyään varauksen asiakas saa ennakkolaskun sähköpostilla tai postissa. Ennakkolaskun suuruus on 30 %:ia varauksen kokonaishinnasta, mutta kuitenkin vähintään 50 euroa. Laskun maksuehto on 7 päivää. Laskun mukana on ajo-ohje majoituskohteeseen sekä tiedot siitä, mistä avaimen saa. 

Huom! Laskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus, mutta antaa kuitenkin huoneiston omistajalle oikeuden perua varauksen.

Mikäli varaus tehdään myöhemmin kuin kuusi viikkoa ennen vuokrauksen aloituspäivää, ei ennakkolaskua lähetä erikseen, vaan varaajalle lähetetään lasku koko vuokra-ajalta. Lasku on maksettava viimeistään kuusi (6) viikkoa ennen vuokra-ajan alkua.

PERUUTUKSET:

Peruutus on AINA tehtävä sähköpostitse huoneiston omistajalle. Mikäli asiakas peruuttaa varauksensa kuutta viikkoa ennen vuokra-ajan alkamista, pidätetään ennakkovarausmaksu. Mikäli asiakas peruuttaa varauksensa myöhemmin kuin kuutta viikkoa ennen vuokra-ajan alkamista veloitetaan koko vuokra. Peruutus katsotaan tapahtuneeksi sillä hetkellä, jolloin tieto peruutuksesta on tullut mökin omistajalle. Mikäli varaus peruuntuu sen vuoksi, että asiakas tai hänen lähiomaisensa joutuu onnettomuuteen tai kuolee, asiakas on oikeutettu saamaan rahansa takaisin lukuun ottamatta 30 %:in suuruista ennakkovarausmaksua. Peruutus on tällaisessa tapauksessa tehtävä välittömästi. Peruutuksen syystä on toimitettava luotettava selvitys mökin omistajalle 14 vuorokauden kuluessa peruutuksesta. Peruutus on tehtävä ennen vuokrausajan alkua. Mikäli asiakas muuttaa lomakohdetta tai loman ajankohtaa, sitä pidetään aikaisemman tilauksen peruutuksena ja uutena varauksena.

OMISTAJAN OIKEUS PERUA VARAUS:

Huoneiston omistajalla on oikeus perua varaus, mikäli kyseessä on ylivoimainen este, force majeure, tai huoneiston omistajasta riippumaton este (esim. palo- tai vesivahinko). Huoneiston omistajan peruessa varauksen, on asiakkaalla oikeus saada maksamansa vuokra kokonaisuudessaan takaisin.

OVIEN AUKAISU

Loppumaksun jälkeen lähetetään tiedot siitä, mistä avaimet on noudettavissa.  Omistajalla on oikeus periä avaimen katoamisesta aiheutuneet kulut (esim. lukkojen uudelleensarjoituksen ja uudet avaimet).

OLESKELU LOMAKOHTEESSA

Lomakohde on asiakkaan käytettävissä tulopäivästä klo 16 lähtöpäivään klo 12. Asiakas vastaa lomamökin siivouksesta vuokra-aikana ja sen päättyessä. Tupakointi on kielletty huoneistoissa! Mikäli huoneistossa on tupakoitu, veloitamme puhdistuskulut, kuitenkin vähintään 300 €.

SIIVOUS

Huoneistojen vuokrahinnat eivät sisällä loppusiivousta. Asiakas vatstaa lomamökin loppusiivuoksesta. Mikäli varauksen päättyessä ei siivousta ole suoritettu asianmukaisesti, on omistajalla oikeus periä siivousmaksu 150 euroa.

LEMMIKKIELÄIMET

Huoneistoihin voi tuoda lemmikin kun siitä ilmoittaa omistajalle. Mikäli huoneistoon on tuotu lemmikkieläin ilman omistajan lupaa, niin veloitamme varaajalta huoneiston puhdistuskulut, kuitenkin vähintään 300 euroa.

VAHINGOT

Varaaja on velvollinen korvaamaan majoituskohteelle tai sen irtaimistolle aiheuttamansa vahingot suoraan omistajalle.

HÄIRIÖ TAI VAARATILANTEESTA JOHTUVA VUOKRASOPIMUKSEN PURKAMINEN

Mikäli vuokralainen ei vuokranantajan / vuokranantajan edustajan antamasta huomautuksesta huolimatta lakkaa aiheuttamasta häiriötä tai vaaraa samassa tai naapurikiinteistössä oleville, on vuokranantajalla / vuokranantajan edustajalla oikeus purkaa vuokrasuhde välittömästi. Kaikista ylläolevista toimenpiteistä aiheutuneet kulut laskutetaan varaajalta.

HENKILÖMÄÄRÄ

Majoituskohdetta ei saa käyttää useampi henkilö kuin mitä huoneiston kapasiteetiksi on ilmoitettu. Teltan, asuntoauton ja -vaunun käyttö lomakohteen tontilla ilman omistajan lupaa on kielletty. Lemmikkieläinten tuonti majoituskohteeseen edellyttää omistajan lupaa.

MAHDOLLISET VALITUKSET

Kaikki majoituskohteen varustukseen ja kuntoon liittyvät huomautukset ja valitukset on osoitettava välittömästi niiden ilmaannuttua ja loman aikana suoraan kohteen omistajalle. Mikäli asiaan ei tule korjausta, asiakkaan tulee tehdä kirjallinen valitus jatkokäsittelyä varten huoneiston omistajalle viikon kuluessa varauksen päättymisestä. Jos asiakas ja huoneiston omistaja eivät pääse yhteisymmärrykseen, voi asiakas saattaa riita-asian kuluttajavalituslautakunnan käsiteltäväksi.